Fotokuvat mustokse

Minun roindupaikku on karjalazes kyläs Kolatselläs. Kylä seizou čoman joven da järven rannal. Kollasjogi andoi kyläle nimen. Järves lähtöy toine jogi – Tulemajogi, se menöy Luadogah. Kolatselläspäi oigieh oli dorogu Salmeh, kudai on Luadogan rannal.

Enne kylä oli suuri, ymbäri oli ylen äijy pienembiä kylästy da vie pienembiä huutorua. Kolatselläl igiä on moni sadua vuottu. Kolme kilometrii meččäh joven rannal 1780 vuozil oli rakendettu tehdäs (zavodu) – ymbäri löyttih äijy raudua. Oli kaivettu kaksi kaivostu, kus nostettih raudua da viettih zavodale. Jälles heboloil da jogie myöte suatettih net ravvat Pietarih.
Ielleh zavodua, viizi kilomietrii meččäh, Ongilammen rannal mägyričäl minun died’oin tuatto Jemeljanov Fed’a vuonnu 1904 nosti uvven suuren koin. Pereh kazvoi, sendäh häi luadi suuren kaksikerroksizen koin. Minun buaboil da died’oil oli nellitostu lastu. Tuatto Jemeljanov Peša nai 1918 vuvvel. Mama eli čomas kyläzes Haroilas Kolatsellän toizel puolel järvie. Pidi ylen äijäl suvaija tuattua, ku meni miehele meččäh huutorale, kus eli vai yksi pereh. Ruaduo oli äijy: pellot, žiivatat, kai pidi kois kazvattua.

V. 1937 Kolatselläs monet perhet työttih Siberih. Meijängi pereh oli kirjutettu työndiä. Terväzeh nostettih died’oil da buaboil uuzi kodi. Hyö ruvettih elämäh omal perehel. Mamal sil aigua oli jo seiččei lastu. Konzu rodih talvivoinu kai huutoroin eläjät ajettih iäre Kolatselgäh.
Kahtu kuudu enne voinua v. 1941 Kolatselläs mama sai tyttözen, kuduale annettih kummalline nimi Alisa. Sil aigua minun vahnin sizär oli kursiloil Pietaris, lugi sie kniigan da kirjutti kyläh: ”Gu roihes tyttöine, pangua nimi Alisa”.

Algoi suuri voinu. Pereh jäi elämäh kyläh. Tuldih suomelazet, annettih luba eliä omis kodilois. Meijän pereh meni huutoral. Vahnin sizär Nast’a da velli Iivan jiädih toizel puolel voinua.
Suomelazet tuldih heinykuul, syyskuul avattih lapsile škola. Kus oli vahnu zavodu, koit oldih kunnos. Sinne pandih elämäh suomelazet saldatat. Yksi nuori saldattu tuli suksil Ongilambeh. Konzu karjalzil tulou gost’u, stolal tuvvah midä vai on syömisty. Oli pyhäpäivy, miesty goštitettih šipainiekoil. En tiijä, oldihgo piiruat magiet vai gost’al mieldy myö oli minun sizär Anni. Nuori saldattu rubei käymäh huutoral. Sizär oli kuuzitostu vuodine tummutukkaine čoma tyttö. Soldatan nimi oli Olavi Kantele. Kezäl häi kävyi Suomeh, toi siepäi kameran da otti kuvua meijän perehes. Sen minä tiijustin myöhembä.

Jälles voinua elaigu oli vaigei. Huutoroil eliä ei annettu, kaikin tuldih kyläh. Meijän pereh osti koin kyläs. Meile annettih lehmy, huavo kartohkua da sada rubl’ua den’gua. Aigu meni, elos muutui toizeh luaduh. Olavis nimidä ei mainittu, pidi olla vaikkaine.

V. 1996 kezäl olimmo kyläs. Minä pastoin piiruadu, joimmo samvuaras čuajuu. Vunukkaine Žen’a istui ikkunan luo. Kačahtih ikkunah da sanoi: ”Buaboi, kačos, suomelaine mašin azetui.” Minä vastain: ”Nygöi puaksuh ajellah suomelazet, kyliä kačotah”. Kuulen, minun mies Volod’a kuččuu minuu pihal. Lähtin pihal, seizou mašin dorogal, suomelaine vahnu mies sanou: ”Puhutko suomea?” Minä vastain: ”Kyllä, minä puhun suomea”. Jälles voinua meile opastettih suomen kieldy, sendäh minä maltan paista suomekse.

Suomelaine mies kyzyi: ”Etkö tiedä ketä Jemeljanovin perhestä, minulle on kuva”. A meijän pereh on vai yksi Jemeljanovin pereh kyläs. Mies meni mašinan luo, otti sie midä liennöy kädeh da ozutti minul. Minä kačon pieneh kuvazeh suuril silmil: sie on muamo, Anni, died’oi, velli, tuatto da minä pieni kaksivuodine tyttö istun tuatan sylis.

Suomelaine mies sanou: ”He asuivat Ongilammessa. Heile oli tytär Anni”. Ozutti toizen kuvazen – meijän huutor: kodi, kon’ušši, kyly, aittu. Minun syväin rubei hyppimäh: vieras mies kyzelöy meijän perehty da vie ozuttau kuvii. Voinan loppuhuu meni jo 51 vuozi. Sit minä lövvin iänen, ozutin tyttösty kuvas da sanoin: ”Tämä olen minä. Tämä on äiti, isä, sisko Anni, veli”. Nygöi miehen silmät roittih suurekse: ”Onko se niin?” Sanoin: ”Minä olen Alisa”. ”On viellä Jumala mailmassa kuka toi minut sinun ikkunan alle”. Häi ei tiedänyh tädä meijän kodii.

Kučuin miehen pertih. Hiilutimmo samvuaran, panimmo stolale piiruat. Valoin čuajuu. Mies sanoi: ”Minä olen Olavi Kantele. Sotan aikana tutustuin teidän perhen kanssa. Missä on äiti?” ”Äiti kuoli v. 1991.” ”Missä on Anni? – kyzyi Olavi. Minä kerroin perehen elämäs: ”Anni asuu Aunuksessa. Hänen mies kuoli. Annin poika asuu Petroskoissa. Mekin asumme Petroskoissa, täällä olemme vaika kesällä”. Minä kaččelin kuvazii – meile ei olluh semmozii. Jo on kuoltu buaboi, died’oi, tuatto, kaksi vellie. Olavi kyzyi, voibi piästä sinne, kus oli vahnu zavodu. Dorogu sinne on paha, ga puututtih sinne toizel mašinal Vas’a vellenke.

Tossu kezän Olavi tuli Petroskoih avtobusal Anuksen kauti. Myö kirjutimmo Annil, konzu tulou Olavi. Anni tuli vastah. Jälles Olavi sanoi:”Minä Annin huomasin nopeasti. Bussi pysähtyi, menin Annin luo, sanoin ”Terveh, Anni”.

Olavi eli Espos yksin, ruadoi arhitektorannu, naimizis ei olluh. Oligo hänel Anni mieles vai ei, ga yksi hänen tuttavu naine sanoi: ”Annin kuva olin hänen seinäl ainos”.
Olavi kävyi Kolatselgäh joga keziä. Meidygi kučui gostih. Enzimäi myö ajelimmo Žen’a vunukan kel. Kučui ainos Annii. Vuottu kuuzi tagaperin lähtimmö myö Annin kel. Olavi ylen hyvin otti vastah, ozutteli Helsinkii. Anni lahjakse ombeli hänele paijan. Olavi sanoi: ”Se on paras paita”.

Vuvvennu 2001 minun vunukku Žen’a keräi kois kai vahnat aštiet, lomut. Meil aitas on luajittu kezäperti. Žen’a sanoi: ”Täs roih perehmuzei”.Olavi toi meile kai vuozinnu 1942-1943 Ongilammes da zavodas otetut kuvat. Myö net suurendimmo da panimmo muzein seinäl. Passibo Olavil, gu meil jäi buaboin, died’oin, muaman da tuatan kuvat. Voimmo iče kaččuo da toizilgi ozuttua, mittuine oli huutor, mittumat oldih hyvät koit.

Vieras mies on kui oma. Meni jo 65 vuottu, konzu häi tutustui meijän pereheh. Ainos musteli tuattua, muamua. Kerran sanoi: ”Sinä olet kun äiti, aina olet töissä”. Nämmä sanat ollah ylen kallehet. Ei ole minul huigei muaman da tuatan mustuo. Joga kerdua kävyimmö hänenke kalmoile. Olavi oli meile goštis, konzu minä keräin kylän mužikat da pokoroičin heile panna suuri ristu vahnah kalmistoh. Olavi sanoi: ” Jumal sinua ei unohta”. Passibo Olavi hyvis sanois, passibo, ku säilytit kuvat da mustit meijän perehty.

Анна Петровна Емельянова	Семья Емельяновых
Семья Емельяновых у дома	Олави на крыльце нашего дома. 1943 г.
Анна Петровна и Олави. 2000-е гг.