Repolan kansalliskirjailija Nikolai Laine

18.2.2014 tulee kuluneeksi 30 vuotta Aunuksen Repolassa 27.5.1920 syntyneen runoilija Nikolai Laineen (Gippijevin) kuolemasta. Laine oli yksi aikansa merkittävimmistä karjalaisista kirjailijoista. Oman runotuotantonsa ohessa hän toimi venäläisen kirjallisuuden suomentajana. Hän tuli tunnetuksi myös Punalippu-lehden päätoimittajana, Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtajana ja kansanedustajana.

1970-luvun lopulla sain käsiini Petroskoissa ilmestyneen aikakauslehti Punalipun numeron 11/1974. Lehdessä oli yllättäen kaksi artikkelia isäni kotikylästä Repolan Haukkasaaresta. Luin Juri Vlasovin ”Haukkasaarella” ja Juho Heiskasen ”Oksa suuresta sukupuusta.” Molemmissa kerrottiin kylässä edelleen asuneista sukulaisistani Feodor ja Ivan Pottojevista. Kirjoitin lehden päätoimittaja Nikolai Laineelle kyselläkseni lisää suvustamme. Saamani vastauskirje oli jälleen yllättävä, sillä myös Nikolai oli syntyjään repolalainen ja tunsi erittäin hyvin kaikki sikäläiset sukulaisemme. Sovimme tapaamisesta heti hänen seuraavalla matkallaan Suomeen. Tästä alkoi pitkäaikainen ystävyyteni Nikolain kanssa. Yhteiset karjalaiset juuremme merkitsivät kohtaamisissamme enemmän kuin poliittiset eroavaisuudet.

Neuvostojärjestelmän vallitessa yhteydenpito rajantakaisiin sukulaisiin oli ollut hyvin rajoitettua. Niinpä Nikolaillakaan ei ollut tietoa omasta suvustaan Suomen puolella. Löysin Enosta Repolasta muuttaneita Hippisiä ja kävin selvittämässä heidän sukujuuriaan. Jostakin syystä Nikolai arasteli yhteydenottoa arvellen heidän olleen eri sukuhaaraa.

Nikolai Grigorjevits Gippijev (karj. Hippinen), kirjailijanimeltään Nikolai Laine, syntyi 27.5.1920 Repolassa talonpoikaisperheeseen. Hänen lapsuudenkotinsa oli Saviniemessä Lieksajärven rannalla kirkonkylää vastapäätä. Hänen isänsä Grigori Gippijev oli kutsumanimeltään Hippi-Grishka, niinpä poikaa kutsuttiin Hippi-Grishkan Mikuksi. Isä oli rakentanut perheelleen vaatimattoman asuintalon ostamastaan vanhasta riihestä. Gippijevin perheen uusi koti kirkonkylässä paloi sodan alussa kesällä 1941. Sotien jälkeen Repolan Taanisenniemellä säilyi vielä isoisän vahvoista petäjistä rakentama talo.
Nikolai aloitti runojen sepittämisen jo koulupoikana julkaisten niitä pioneerien Kipinä-lehdessä ja nuorisoliiton Nuorisokaarti-nimisessä lehdessä. 10-vuotiaana hän sai kutsun Kipinän kirjeenvaihtajien kokoukseen Leningradiin. Matkaan lähdettiin jalkaisin 270 kilometriä Repolasta Kotskoman asemalle ja sieltä loppumatka junalla.

Nikolain isä halusi poikansa menevän opiskelemaan Leningradin ”finanssiopistoon”. Nikolai kauhistui suurkaupungin ihmisvilinää ja palasi isänsä tietämättä Uhtualle, jossa suoritti 9. luokan. Kiinnostus kirjalliseen ilmaisuun vahvistui Uhtuan koulussa kivijärveläisen opettaja Matti Pirhosen opastuksella. Koulun kirjallisuuskerhon kasvateista Pekka Pertusta, Nikolai Laineesta, Vaseli Mäkelästä, Ortjo Stepanovista ja Jaakko Rugojevista  tuli myöhemmin tunnettuja kirjailijoita. Nikolain kotikielenä oli Repolan murre, koulussa käytettiin Suomen kieltä. Puutteellista venäjänkielen taitoaan hän paransi Leningradin ”työläistiedekunnassa”. Opinnot jatkuivat Kasvatusopillisessa tiedekunnassa, jossa runoharrastus jatkui aktiivisesti Lea Helon opastuksella. Kahden vuoden jälkeen opinnot keskeytyivät Nikolain joutuessa sotapalvelukseen.

Vuosina 1939 -1950 Nikolai Laine palveli neuvostoarmeijassa osallistuen ”Suureen isänmaalliseen sotaan”. Sotakirjeenvaihtajana hän julkaisi rintamalehdissä lukuisia reportaaseja ja kuvauksia. Hän julkaisi näinä vuosina Punalipussa ja Totuus-lehdessä rintamarunojen sikermän ”Tulikaste.” Sotapalveluksen jälkeen hän aloitti toimintansa lehtimiehenä Totuus-lehden kirjeenvaihtajana ja osastonjohtajana sekä Punalippu-lehden runousosaston johtajana, toimitussihteerinä ja päätoimittajana (1971 -1980). Vuonna 1980 hänet valittiin ASNT:n (Karjalan Autonomisen Sosialistisen Neuvostotasavallan) kirjailijaliiton hallituksen puheenjohtajaksi ja VSFNT:n (Venäjän Sosialistisen Federatiivisen Neuvostotasavallan) kirjailijaliiton hallituksen sihteeriksi. Kirjallisen toimintansa hän oli aloittanut jo vuonna 1936 julkaisten yli 30 runokirjaa.  Hänen ensimmäinen runokirjansa Huondes (Huomen) ilmestyi vuonna 1939, jolloin hän opiskeli Petroskoin kasvatusopillisen korkeakoulun kielen ja kirjallisuuden osastolla.

Inkeriläinen runoilija Armas Mishin arvioi Laineen runoja muodoltaan tarkoiksi ja yksinkertaisiksi. Hänen mielestään niitä kuvasi parhaiten sana miehuullisuus. Oman ikäpolvensa kokemat sodan koettelemukset, elämänkatsomus ja kansallishenki heijastuivat Laineen monissa runoissa. Hän totesi vuosia myöhemmin (1964), että hänen laulunsa ”kimposi ilmoille niillä tiimellyskentillä, missä rintamat jakoivat kahtia meret, mantereet, ihmissydämet.” Vuosien mittaan aihepiiri laajeni ja Lieksajärven maisemat, sen luonto ja ihmiset tulivat yhä merkityksellisemmiksi. Runojen aiheet syntyivät useimmiten kotiseudun maisemista, joista kertovat mm. Lieksajärvi (Lieksan lauluja 1958) ja Haukkasaari (Me kommunistit 1962). Nikolai piti Lieksajärveä ”maailman runollisimpana järvenä” ja siellä hän vietti mahdollisimman usein loma-aikoja kalastellen, sienestäen ja marjastaen. Hän ihaili Lieksajärven rantojen rahvaan taiteellisuutta, mikä näkyi rakennusten ja pihapiirien liittymisestä ympäröivään luontoon. Akateemikko Pertti Virtaranta kertoo kirjassaan ”Karjalaisia kulttuurikuvia” Nikolai Laineen arvostaneen joitakin kansanihmisiä tärkeinä opettajinaan. Hänen aikomuksenaan oli kirjoittaa kirja Repolan Pottosista, joihin oli erityisen kiintynyt. Hän omisti Feodor Pottojeville runon ”Tavallinen tukinkaataja”.

Nikolai Laineella oli hyvin kannustava suhtautuminen nuorempiin kirjoittajiin. Hän kehotti minuakin aloittamaan heimohenkisten runojen sepittämisen. Pitkällisten ponnistelujen tuloksena sain aikaan joitakin tekeleitä Nikolaille näytettäväksi. Hän tutki aikaansaannoksiani, piti niitä lupaavina ja kehotti jatkamaan harjoitusta. Totesin kuitenkin, ettei näillä eväillä taida syntyä uutta repolalaista runoilijaa.

Nikolai tuli tunnetuksi myös venäläisen kirjallisuuden suomentajana. Hän suomensi mm. venäläisen klassikon N.A. Nekrasovin ”Ehoa kenen elo on”, ”Vastus viisaudesta”, A.T. Tvardovskin ”Vasili Tjorkin” ja ”Taival taipaleen jälkeen”, useita ukrainalaisen Taras Sevtsenkon, S. Jeseninin, V. Majakovskin ja monien muiden runoilijoiden teoksia. Hän osallistui myös O.W. Kuusisen toimittaman Kalevalan supistetun laitoksen venäjäntämiseen. Petroskoin teatteri esitti vuonna 1980 Laineen Tienhaarassa-runoelmaan pohjautuvan oopperan, jota esitettiin myös Komin kulttuuripäivillä.

Toivo Kärki sävelsi Nikolai Laineen runon ”Ystävälle”, joka julkaistiin Suomessa äänilevyllä vuonna 1974.

”En toivo mitään vajavaista.

Kun paistat päivä, - täysin terin paista.

Kun sataa, - täysin mitoin satakoon

niin ettei silmä yllä aurinkoon..

Myös tosi ystävyys on samanlaista,

ei sekään siedä mitään puolinaista.

Ja näin jos on, niin aina eteenpäin

me voimme käydä rinnan, ystäväin.”

Nikolai Laineelle myönnettiin kirjallisesta toiminnastaan Karjalan ASNT:n valtionpalkinto (1977), VSFNT:n kirjailijaliiton palkinto ja kulttuurityöntekijän arvonimi. Laine oli NKP:n jäsen vuodesta 1942 ja hänet valittiin kansanedustajaksi Petroskoin kaupunkineuvostoon ja Karjalan ASNT:n Korkeimman Neuvoston edustajaksi ja varapuheenjohtajaksi, NKP:n Petroskoin kaupunkikomitean jäseneksi ja puolueen Karjalan aluekomitean varajäseneksi.

Osallistumisestaan synnyinmaan puolustamiseen ja suurista ansioistaan Karjalan kirjallisuuden kehittämisessä Nikolai Laine palkittiin monilla mitaleilla ja kunniakirjoilla, mm. Kansojen Ystävyyden, Punaisen Tähden ja Znak Potsota-kunniamerkeillä.

Lukuisista tehtävistä ja matkoista rasittunut Nikolai kertoi kirjeissään väsymyksestä ja syksyllä 1982 alkaneista sydänvaivoistaan. Niistä huolimatta kiivas työtahti jatkui entisellään. Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtajana ja kansanedustajana hänellä oli tilaisuus käydä usein ulkomailla. Aina Helsingissä käydessään tapasimme meillä Itä-Pakilassa, neuvostovieraiden suosimassa hotellissa Hakaniementorin varrella tai viimeistään junanvaunussa ennen paluumatkaa. Nikolai tapasi vierailujensa aikana useita eri alojen vaikuttajia, mm. opetushallituksen Jukka Sarjalaa, Yleisradion toimittaja Juha Virkkusta, Musiikki-Fazerin tuotantopäällikkö Toivo Kärkeä ja Mikkelin läänin maaherra Uki Voutilaista, jonka vaimo oli repolalaista sukua. Kansankulttuurin kirjakaupassa hän kävi tarkistamassa kirjojensa myyntitilanteen. Ostosten tekoon ei jäänyt useinkaan aikaa. Ehdimme kuitenkin hankkia entiselle Neuvostoliiton suurlähettiläälle ja silloiselle Karjalan ASNT:n varapääministeri Vladimir Stepanoville vietäväksi Gillette-partakoneen teriä. Stepanovin toivomat metsästyskiväärin panokset jäivät lupien puutteessa ostamatta. Noutamatta jäivät myös Punalippu-lehden toimitukseen minulle varatut Petrovskaja-vodkapullo ja samovaari.

Nikolain välityksellä sain usein terveisiä sukumme synnyinsijoilta Karjalasta. Mieltäni kiehtoi kovasti ajatus Haukkasaaren näkemisestä. Syksyllä 1983 Nikolai sitten kertoi iloisen uutisen. Hän oli sopinut sikäläisen rajavartioston johdon kanssa, että voimme matkustaa Repolaan seuraavana keväänä. Liekö aavistellut lähestyvää kuolemaansa, kun kehotti minua ottamaan yhteyttä Punalipun toimittajaan, mikäli on itse jostain syystä estynyt.

Karjalainen heimoveljeni Nikolai Laine kuoli pitkäaikaiseen sydänsairauteen 18.2.1984. Punalippu-lehti kirjoitti: “ Karjalan työtätekevät ja lukijat tulevat muistamaan ikuisesti lahjakasta runoilijaa, puolueen uskollista poikaa, sydämellistä ja ahkeraa ihmistä.“

Nikolai Laineen kirjallinen tuotanto:

Huondes (1939)

Tulikaste (1940-45)

Kevään viesti (1953)

Lieksan lauluja (1958)

Kukkean aromaan lumoissa (1959-1960)

Me kommunistit (1962)

Laulu ulapalta (1964)

Rakotulilla (1965)

Kommunardit (1967) lyhennelmä Punalippu-lehdessä

Punaiset pihlajantertut (1967)

Kolme koivua

Kotona ja vieraissa (1970)

Miespolvesta toiseen (1974)

Shum berez, ven. V. Kazsantsev (1975)

Tuulinen ilta (1981)

Runoelmia (1982)

Neljä vuosikymmentä (1977)

Karjalan kertojat, toim. Nikolai Laine ja Juha Virkkunen (1979)

Hyökyaallon harjalla (2006)

Nikolai Laine Nikolai Grigorjevits Gippijev

Kirjailija

Syntynyt Repolan Saviniemessä 27.5.1920

Kuollut Petroskoissa 18.2.1984

Vanhemmat:

Isä: Grigori Gippijev, synt. 1986 Repolassa

Äiti: Maria Ivanovits Taaninen, synt. 25.3.1898 Repolassa, kuollut Petroskoissa 26.10.1979

1927-31 Repolan kansakoulu, luokat 1-4. Opettaja Antti Palo

1931-35 Rukajärven kansakoulu, luokat 5-8

1935-36 Uhtuan talonpoikaisnuorisokoulu, luokka 9. Opettaja Matti Pirhonen

1936-38 Opintoja Petroskoin ”Työläistiedekunnassa”  ja Kasvatusopillisessa Korkeakoulussa.

1938 Karelija-lehden toimituskunnan jäsen

1939-50 Neuvostoarmeijan palveluksessa

1942 NKP:n jäsen, kansanedustaja Petroskoin kaupunkineuvostossa, Karjalan ASNT:n Korkeimmassa Neuvostossa, NKP:n Petroskoin kaupunkikomiteassa ja puolueen Karjalan aluekomitean varajäsen.

1950 Totuus-lehden kirjeenvaihtaja ja osastonjohtaja

1954 Punalippu-lehden runousosaston johtaja, toimitussihteeri ja varapäätoimittaja

1971-80 Punalippu-lehden päätoimittaja

1980 Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja ja VSFNT:n kirjailijaliiton sihteeri

1977 Karjalan ASNT:n kirjallisuuden ja taiteen valtionpalkinto, VSNT:n kirjailijaliiton palkinto, kulttuurityöntekijän arvonimi

Kansojen ystävyyden, Punaisen Tähden ja Znak Potsota-kunniamerkit

Lähteet:

Runoilija Nikolai Laine täyttänyt 50 vuotta, Punalippu 6/1970

Armas Mishin: Miehuullista runoutta Neuvosto-Karjala 8.6.1977

Pertti Virtaranta: Karjalaisia kulttuurikuvia, Weilin&Göös 1981

Heikki Palaskarin arkistot, kirjeenvaihto ja haastattelut

© 10.09.2013 Heikki Palaskari