Ol’ga Ogneva

Rist’oi da ristintytär

Tämä kuva on otettu Petroskoil syvysyskuun 2. päivänny 1933 vuvvel. Kuvas olii tyttöine on minun buabo, naine – hänen rist’oi. Mollembii kučuttih Mašakse. Maša-tyttözel täs on 12 vuottu igiä, Maša-rist’oi jo on kolmiskymmenis.

Rist’oi da ristintytär mollembat on sellitty näbielöih linnalazih pluat’t’oih, tukatgi naizel on suvittu linnalazen movvan mugah, dai tytöl on vie bantaine piäs. Muinai linnalazet! Hos mollei ollah karjalazis loittozis kylispäi.

Vahnembi Maša, Marija Timofejevna Pankratjeva puutui elämäh Petroskoil kaheksavuodizennu neičykänny Suuren Mäin kyläspäi vie tsuarinvallan aigua. Köyhytty da nälgiä vahnembat työttih tyttö linnah eluo ičelleh suamah – lastu kaččomah. Sidä tiedy häi jäigi Petroskoile. Kačoi lapsii, sit kabrasti da keitti bohatois talolois. Konzu muutui valdu, erähät elokkahat ižändät, kudamien kois häi eli da ruadoi, pajettih Piiterih da lähtijes jätettys Mašale oman koin, ga häi sidä ei ottanuh. Uvven vallan aigua Maša ruadoi kabrastajannu dai autoi elokkahien kodiloin emändöi pidiä puhtahuttu fatierois, pezi, keitti.

Hos häi ei kuulunuh nuorižoliittoh, ga yhtyi teatruozutuksih, kudamii nuorižoliittolazet valmistettih da ozutettih muga sanottulois rahvahan kodilois.
Omua perehty da lapsii baban rist’oil ei olluh, ku hänen sulhaine tapettih kanzalazel voinal. Tostu vastinehtu Maša ei ruvennuh eččimäh. Omua ristintytärdy Mašua, Marpu-sizären tytärdy, minun buabua, Marija Timofejevna puaksuh otteli kezäloman aigua Kinelahten kyläspäi Petroskoile. Se, kačo, karjalazel tyttözel bokkukyläspäi oli aiga matku! Linnah ajettih hevol, vedämäh lähti tuatto, Puavilan Semoi. Se Anus oli rinnal, sidä sanottihgi omakse linnakse, Petroskoile päiväčelleh ei piästy, dorogas pidi olla yödy. Suures linnas oli midä kačottavua da pondomah pandavua. Rist’oi ei äijäl ämmätännyh ristintytärdy, ga šuoritti, nälläs ei pidänyh, ainos nevvoi da opasti, kui iččiedäh vediä pidäy, kui šuorivuo, kui ristittyzis olla. Opasti ven’aksegi pagizemah. Kyläshäi sillos kaikin oldih, näit, umbikarjalazet, a školas opastettih suomen kielel.

Kerran rist’oi otti ristintyttären kerale ruadoh. Fatieras, kudamua häi kabrasti, oli telefon. Sanakse, sit eli Onieguzavodan piäinženieru perehinneh. Rist’oi nagrokse sanoi tytöle: ruvennou telefon soittamah, sinä lähäl älä mene, älägo koske sidä. Seizatu toizeh čuppuh da siepäi kirru: ”Nikovo net doma”! Minun baba oli sanankuulii tyttöine, ruadoi, kui käskiettih. Telefon rubei soittamah rist’oin pertispäi lähtiettyy. Ikkunat pihale oldih avvoi, pihal juoksendeltih lapset, heijän keskes ižändien poigugi. Sit hyö toinah nagrettih tolkuttomua tyttyö!

Toizen kerran rist’oi da ristintytär lähtiettih yhtes fotografiiruimahes. Liennego sil kerdua oli otettu tämä kuva? Fotografu oli parahite murginal. Häi söi mustua leibiä, tuorehii ogurčoi da ylen čomii ruskieloi rounogu juablokkoi, kui minun babale ozuttihes. Häi nägi niilöi ”juablokkoi” enzi kerdua da sit rubei prižmimäh rist’oil: ”Osta! Ylen äijäl himoittau opitella, onnuako magiet ollah”! Oppi rist’oi kieldiä: et la rubie syömäh, muigiet ollah, eulla juablokat, pomidorat ollah! Tyttö muga n’urgui, ga rist’oi osti bazaril kaksi suurdu pomidorua. Tiettäväine, tyttö niidy ei syönnyh – ei miellytetty.

Maša-rist’oi ijän kaiken eli yksinäh Petroskoil. Jälgimäi ruadoi erähäs hotellis käskyläzenny. Ruavos händy hulgai, häi jo ei voinnuh ruadua da eliä yksin. Jälgimäzet vuvvet kuolendua vaste häi eli oman ristintyttären perehes Jyrgilän kyläs. Sinne kuoligi talvel 1963 vuvvel da on pandu muah Jyrgilän kalmužimale. Sie jo kymmene vuottu viruu hänen ristintytärgi.
Baba ainos musteli omua rist’oidu ylen vagavannu, srougoinnu, ylen čopakonnu inehmizenny. Meil tännesäh ollah tallel hänen erähät vešit: kartočkat, vahnu samvuaru, paltinahizet pluat’at da käžipaikku, kus ruskiel on kirjutettu – М. П. (Мария Панкратьева).